Vuoden maastojuoksijaborzoi / VSP-maastojuoksijaborzoi

Nämä säännöt on hyväksytty Suomen Borzoiklubi ry:n syyskokouksessa 4.10.2020.

1 §

Kiertopalkinnot jaetaan vuosittain näiden sääntöjen perusteella, palkintoesine jää voittajalle omaksi ja niiden mukana seuraavat albumit ovat ikuisesti kiertäviä. Maastojuoksijapalkinnon saa eniten pisteitä saanut koira ja VSP-palkinnon saa eniten pisteitä saanut vastakkaista sukupuolta edustava koira.

Ensimmäisen kerran palkinnot on jaettu vuoden 1988 tulosten perusteella. Näiden sääntöjen mukaan palkinnot jaetaan ensimmäisen kerran vuoden 2021 tulosten perusteella.

2 §

Palkinnosta voivat kilpailla kaikki venäjänvinttikoirat, joiden omistajat ovat kuluvana kautena Suomen Borzoiklubi r.y:n jäseniä ja maksaneet jäsenmaksunsa 31.3. mennessä kyseisenä vuonna. Palkintoihin kuuluvia kansioita ei saa viedä pois Suomesta. 

3 §

Pisteitä laskettaessa huomioidaan ko. vuoden aikana järjestetyt SVKL:n viralliset maastojuoksukilpailut. Pisteitä laskettaessa huomioidaan kunkin koiran viisi parasta kilpailua.

4 §

Pisteitä jaetaan hyväksytyistä tuloksista seuraavasti:

  1. sija 10 pistettä
  2. sija 8 pistettä
  3. sija 6 pistettä
  4. sija 5 pistettä
  5. sija 4 pistettä
  6. sija 3 pistettä
  7. sija 2 pistettä
  8. sija 1 piste

Sijoille 1 – 8 hyväksytyn tuloksen juosseet koirat saavat lisäksi niin monta pistettä kuin on voitettuja koiria.

5 §

Lisäksi pisteitä jaetaan hyväksytyistä tuloksista seuraavasti:

5.1. Mikäli koira on saanut SERTin, se saa 3 lisäpistettä.

5.2. SBK:n järjestämistä kilpailuista:

  1. sija 5 pistettä
  2. sija 4 pistettä
  3. sija 3 pistettä
  4. sija 2 pistettä
  5. sija 1 piste

5.3 .SM-kilpailusta ja Suomi-Cupista

  1. sija 3 pistettä
  2. sija 2 pistettä
  3. sija 1 piste

SM-kilpailusta edellä mainittuja lisäpisteitä saa vain, mikäli kilpailuun on osallistunut vähintään kuusi venäjänvinttikoiraa.

Mikäli SBK järjestää SM-kilpailut tai Suomi-Cupin, voi niihin osallistunut koira saada lisäpisteitä molempien (5.2 ja 5.3) pistetaulukoiden mukaan.

6 §

Mikäli kaksi parasta urosta tai kaksi parasta narttua saavat saman pistemäärän, ratkaistaan koirien paremmuus voitettujen kilpailujen lukumäärän perusteella, sen jälkeen kakkossijoituksilla jne. ROP- ja VSP-koiran paremmuus ratkaistaan pistemäärien ollessa samat voitettujen kilpailuiden lukumäärällä, sen jälkeen kakkossijoituksilla jne. Kun muut koirat kuin ROP ja VSP tai kaksi parasta urosta tai kaksi parasta narttua saavat saman pistemäärän, saavat ne saman sijoituksen.

7 §

Kiertopalkinnon mukana seuraavaan kansioon on koiran omistajan liitettävä voittaneen koiran valokuva (koko 13 x 18 cm) ja sen alle puolen sivun kertomus koirasta. Viereiselle sivulle seuraavat tiedot: vuosiluku, koiran nimi, rekisterinumero, syntymäaika, kahden polven sukutaulu, kasvattaja ja omistaja osoitetietoineen sekä koiran saavuttama pistemäärä.

8 §

Palkinnot luovutetaan koirien omistajille SBK:n hallituksen toimesta. Palkintoesine jää vuosittain sen saaneelle voittajalle ja kiertopalkintovastaava huolehtii uuden palkinnon toimittamisesta joka vuosi sen jakotilaisuuteen.

9 §

Suomen Borzoiklubi ry:n hallitus määrää vuosittain kiertopalkintojen pisteiden laskijan. Koiranomistajat ovat velvollisia ilmoittamaan pisteiden laskijalle kiertopalkintokilpailuun mukaan haluamiensa koirien viisi parasta maastojuoksutulosta edellä mainittujen sääntöjen mukaan. Tulokset pitää ilmoittaa pisteiden laskijalle laskentaa koskevan vuoden päätyttyä, viimeistään seuraavan vuoden tammikuun 15. päivä (eli esim. vuoden 2021 maastojuoksutulokset ilmoitettuna pisteiden laskijalle viimeistään 15.1.2022). Pisteiden laskija tarkistaa tulosten oikeellisuuden Suomen Vinttikoiraliiton kilpailutietojärjestelmään kirjatuista tuloksista sekä kyseisten kilpailujen koiramäärät.

Tulokset julkaistaan SBK:n virallisissa tiedotuskanavissa.

10 §

Sääntömuutokset tekee SBK:n yleiskokous muutosten tullessa voimaan seuraavalla kilpailukaudella.